perjantai 13. huhtikuuta 2007

Viikatemiehen vierailu

Hotellissamme asui kerran mies joka ilmeisesti oli jonkinlaisessa avohoidossa. Kävi lähistöllä Rva. Tri. Niemisen luona ja Tri itse kävi häntä vastavuoroisesti tapaamassa hotellissa. Asiakas oli neli-viisikymppinen mies jolle tuntui myös viina maistuvan. Respassa kierteli jo stooreja montako kaljaa tämä oli monessako minuutissa juonut jne. Outo mies.

Tulin sitten iltavuoroon ja tehdessämme vuoronvaihtoa tulee hotelliemäntä kysymään miksei huoneeseen 20 pääse sisälle, heidän pitäisi päästä siivoamaan. Yritimme soittaa huoneeseen, ei vatausta. Henkilökunta koputteli aikansa ja huhuili oven takana. Lopulta talkkarimme "murtautui" sisälle ja totesi kaverin makaavan vuoteessaan muttei reagoivan ravisteluun tms. Hengitys kyllä kulki. Talkkari palasi respaan ja sanoi että on varmaan parasta hälyttää ambulanssi. Jonkin ajan kuluttua oli lääkintäporukat paikalla.

Minuutin kuluttua juoksee joku heikäläisistä tukka hulmuten ulos; tarvitsivat lisävoimia elvytykseen. Elvytyksestä ei kuitenkaan ollut enää apua, kaveri kuoli, niinkuin jälkeenpäin selvisi, lääkkeiden ja alkoholin sekoitukseen. Poliisit tulivat paikalle, tekivät muistiinpanonsa ja poistuivat. Jäljellä oli minä, asiakkaat ja ruumis.

Noin kahden tunnin kuluttua saapui kaksi hillittyihin univormuihin pukeutunutta miestä hakemaan edesmennyttä. Selitin mistä huone ja sen entinen asukki löytyvät ja ennenkaikkea miten sivuovesta pääsee ulos.

Kohta huomaan miten kaverit tulevatkin portaat alas aulaan, välissään paarit joilla makaa musta arkku, heilauttavat iloisesti kättään ja toivottavat hauskaa iltaa poistuen yhtenä jonona ovesta..
Aulassa istunut sanomalehteä lukeva mies katsoi minua järkyttyneen kiinnostuneena. Kohautin epävarmasti hymyillen olkiani ja sanoin että "kaikenlaista sattuu".

Vielä hauskempi olisi ollut vastaus: "se ei halunnut maksaa", niinkuin jälkikäteen pilailimme.

Ei kommentteja: