tiistai 29. toukokuuta 2007

Yksinkertaista asiaa

Vastaanottoon tuli espanjalainen nuoripari jotka eivät puhuneet sanaakaan MITÄÄN kieltä. Eivät ymmärtäneet edes yksinkertaisia ilmaisuja englanniksi. Tahtoivat ihan selvästi tietää miten keskustaan pääsee. Otin metrokartan esille ja näytin paperille piirtämällä miten pysäkki löytyy ja missä pitää vaihtaa.

Epäröivät siinä kumpikin ja tajusin että niillä jännittää metroverkosto. Yritin selittää ystävällisesti että very simple. Yritähän näyttää elekielellä sana „yksinkertainen"!

- Simple! Very simple! toistelin (yrittäen näyttää yksinkertaiselta?) nuorenparin hämmentyessä entistä enemmän ja alkaessaan epävarmana pälyilemään ympärilleen.
Harmitti etten nyt piruvie osaa viedä sanomaa perille.. kunnes se tapahtui. Minä joka en koskaan ole lukenut päivääkään latinaa lipsautan suustani:
- SIMPLEX MAXIMUS!

Ne tajus! Alkoivat nauramaan (näkivät vissiin miten itsekin säikähdin) ja nyökyttelivät että okei okei ja lähtivät reippaana metrolle.

Seisoin paikallani vielä pitkään.

perjantai 13. huhtikuuta 2007

Viikatemiehen vierailu

Hotellissamme asui kerran mies joka ilmeisesti oli jonkinlaisessa avohoidossa. Kävi lähistöllä Rva. Tri. Niemisen luona ja Tri itse kävi häntä vastavuoroisesti tapaamassa hotellissa. Asiakas oli neli-viisikymppinen mies jolle tuntui myös viina maistuvan. Respassa kierteli jo stooreja montako kaljaa tämä oli monessako minuutissa juonut jne. Outo mies.

Tulin sitten iltavuoroon ja tehdessämme vuoronvaihtoa tulee hotelliemäntä kysymään miksei huoneeseen 20 pääse sisälle, heidän pitäisi päästä siivoamaan. Yritimme soittaa huoneeseen, ei vatausta. Henkilökunta koputteli aikansa ja huhuili oven takana. Lopulta talkkarimme "murtautui" sisälle ja totesi kaverin makaavan vuoteessaan muttei reagoivan ravisteluun tms. Hengitys kyllä kulki. Talkkari palasi respaan ja sanoi että on varmaan parasta hälyttää ambulanssi. Jonkin ajan kuluttua oli lääkintäporukat paikalla.

Minuutin kuluttua juoksee joku heikäläisistä tukka hulmuten ulos; tarvitsivat lisävoimia elvytykseen. Elvytyksestä ei kuitenkaan ollut enää apua, kaveri kuoli, niinkuin jälkeenpäin selvisi, lääkkeiden ja alkoholin sekoitukseen. Poliisit tulivat paikalle, tekivät muistiinpanonsa ja poistuivat. Jäljellä oli minä, asiakkaat ja ruumis.

Noin kahden tunnin kuluttua saapui kaksi hillittyihin univormuihin pukeutunutta miestä hakemaan edesmennyttä. Selitin mistä huone ja sen entinen asukki löytyvät ja ennenkaikkea miten sivuovesta pääsee ulos.

Kohta huomaan miten kaverit tulevatkin portaat alas aulaan, välissään paarit joilla makaa musta arkku, heilauttavat iloisesti kättään ja toivottavat hauskaa iltaa poistuen yhtenä jonona ovesta..
Aulassa istunut sanomalehteä lukeva mies katsoi minua järkyttyneen kiinnostuneena. Kohautin epävarmasti hymyillen olkiani ja sanoin että "kaikenlaista sattuu".

Vielä hauskempi olisi ollut vastaus: "se ei halunnut maksaa", niinkuin jälkikäteen pilailimme.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Moottorin pörinää

Moottorin pörinää

Olen iltavuorossa. Kaksi miestä saapuvat check-inniin ja menevät firman heille varaamaan twinhuoneeseen. Hetken kuluttua palaavat takaisin aulaan. Toinen miehistä kysyy onko meillä toista huonetta vapaana: hän ei voi nukkua siinä huoneessa.

- Miksi? kysyn ihmeissäni.
- Siellä kuuluu jonkin moottorin ääni!
- Moottorin? Miten.. minkälainen ääni? ihmettelen ja mietin mikä moottori siellä lähistöllä muka yhtäkkiä voisi olla.
- No sellainen pörinä, tasainen ja hiljainen mutta en varmasti voi nukkua jos se on koko yön päällä!
- Pieni hetki..

Soitin talkkarille joka sitten lähti käymään miesten kanssa kuuntelemassa mikä moottori siellä muka häiritsee.
Olivat menneet huoneeseen, talkkari kuunnellut hetken, höristänyt korviaan ympäri huonetta ja lopulta lähestynyt toisen miehen laukkua:

Sähköhammasharja mennyt päälle. Oli vähän nolona tämä tärkeilijä.

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Varattu linja

Talossamme oli jo pitkään asunut venäläinen asiakas. Kolleegan ollessa iltavuorossa soi puhelin.
Linja rahisi kuin julmettu ja ääni toisti selvästi muistilapusta lukien „yksi kolme kaksi“ eli tämän venäläisen huoneennumero.

Kolleegani näki että huoneen linja on varattu ja yritti selittää sitä puhelinäänelle.

- Linja on varattu. Va-rat-tu!
- Yksi kolme kaksi!
- Occupied.. buzy, line is buzy!
- Yksi kolme kaksi!

Kuumeista miettimistä millä saada toinen tajuamaan. Kunnes kolleegani keksi seuraavan keinon:

- tuut-tuut-tuut-tuut!
- (naurua) aah!

Perille meni.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Emmentaltäti

Istuskelin eräänä seesteisenä viikonloppuaamuna respassa aamuvuorossa omiani puuhaillen. Aamiaisruuhka oli jo meneillään, asiakkaita tuli alakertaan toinen toisensa perässä. Yhtäkkiä näin kun joku pujahti suoraan ulko-ovesta aamiaishuoneeseen. Suljin heti kassan ja lähdin perään katsomaan kenestä on kyse.

Seisovan pöydän ääressä natustelee juustosiivua selkeästikin ei hotelliin kuuluva henkilö: Varsinainen täti-moonika, vaatteet olivat kukkaa ja raitaa, päässä joku suunnilleen hedelmähattu. Kysyin napakasti huoneennumeroa, täti katsoo minua röyhkeästi silmiin ja sanoo ettei asu hotellissa. Sanoin yhtä napakasti että hän voi siinä tapauksessa tulla kanssani respaan maksamaan extra-aamiaisen ja sen jälkeen vapaasti ottaa lisää aamupalaa. „En maksa.", sanoo täti, leuka uhmakkaasti eteenpäin työnnettynä. Samalla vastaanotossa soi puhelin ja juoksin kiukusta kihisten respaan jättäen tädin toistaiseksi niille sijoilleen.

Luurissa ollessani näen kun täti samoilee itsevarmasti juustoviipaletta nakerrellen aulan esitteitä selaamaan (olisin voinut heittää sitä veitsellä). No, samalla kun puhelu oli loppumassa, näen miten tämä ottaa hattunsa päästään ja PUKLAA kamalan kasan emmentaalia hattuunsa ja pistää sen lopuksi takaisin päähänsä!
Hihat paloi. Error.
Kaamealla karjaisulla huusin sille että nyt tuosta tasan suoraa linjaa ovesta ulos ja HETI PAI-KAL-LA! Yritti jotain napista vastaan, karjaisin siis uudelleen UUULOOOSSSS (samalla kulmahampaitani karmeasti väläytellen). No sitten se meni. En kyllä varmaan ole koskaan niin kovaääniseksi heittäytynyt asiakkaan edessä.

Samainen täti on tullut tutuksi myös kolleegoilleni. Esim kerran marssi ulkoa ja istahti aulaan, (hyvin hiljainen iltapäivä, ei ketään talossa), kaivoi punkkupullon laukusta ja täysin itsestäänselvästi ryysteli siitä aikansa. Sitten se ilmoitti että oi voi nyt hällä rupes oksettamaan. Kollega tuijotti silmät lautasena kun täti ilmoitti melkein samaan hengenvetoon : « - - mutta ei hätää, oksennan kyllä kukkaruukkuun.»
Uloshan se lensi.